2004 professori Mikael Knip

Maud Kuistilan muistosäätiön hallitus on päättänyt jakaa vuoden 2004 Maud Kuistilan palkinnon Helsingin yliopiston lastentautiopin professori Mikael Knipille.

Professori Knip on syntynyt Koivulahdessa vuonna 1950 ja valmistui ylioppilaaksi Vasa Svenska Lyceum'ista 1969. Hän suoritti lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Oulun yliopistossa 1976, sai lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvon 1983 ja lastentautien erikoislääkärin pätevyyden 1985. Ennen siirtymistään Helsingin yliopiston lastentautiopin professoriksi ja HYKS:in Lasten ja nuorten sairaalan ylilääkäriksi vuonna 2000 hän toimi Oulun yliopiston lastentautien klinikalla, Suomen Akatemian varttuneena tieteenharjoittajana sekä lastentautiopin professorina Tampereen yliopistossa. Hän on myös toiminut Valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun johtajana viime vuoden alusta alkaen.

Professori Knip on ohjannut 16 väitöskirjaa ja ohjaa parhaillaan 8 väitöskirjatyötä. Hänet on ennen tätä palkintoa palkittu Alma ja K.A. Snellmanin säätiön väitöskirjapalkinnolla sekä Skandinaavisen diabetestutkimusyhdistyksen Knud Lundbaek Awardilla.

Professori Mikael Knip on palkintoa ehdottaneiden mukaan innostava ja myönteinen tutkimustyön ohjaaja, inhimillinen ja nuortakin tutkijaa kohtaan ystävällinen ja reilu. Hänen vankka tieteellinen osaamisensa, laajat yhteistyöverkostot sekä lukuisat luottamustehtävät kansainvälisissä tutkimushankkeissa antavat erinomaisen pohjan ja näkemyksen tutkijoiden kouluttamisessa.

Maud Kuistilan palkinto on suuruudeltaan 13 450 € ja se jaetaan professori Knipille Helsingissä Lääkäripäivillä tiistaina 6.1.2003 klo 13.15. Palkinnon luovuttavat säätiön hallituksen puheenjohtaja Markku Tiusanen sekä hallituksen jäsenet Kaj Kuistila ja Berndt Lindroos.