2014 professori Hannu Kalimo

Maud Kuistilan Muistosäätiön hallitus on valinnut vuoden 2014 Maud Kuistilan palkinnon saajaksi Helsingin yliopiston Helsingin yliopiston neuropatologian emeritusprofessorin Hannu Kalimon. Hannu Kalimo on poikkeuksellisen ansioitunut aivojen rappeumantautien, kasvainten sekä verisuoniperäisten sairauksien tutkija ja tutkijoiden kouluttaja.

Professori Hannu Kalimo on syntynyt vuonna 1944 ja on saanut koulutuksensa Turun, Uppsalan ja Marylandin yliopistoissa. Hän on toiminut neuropatologian professorina Göteborgin, Uppsalan sekä Helsingin yliopistoissa 1984-2011. Professori Kalimolla on ollut merkittävä osuus koko maan neuropatologian kehittämisessä. Hän on ohjannut 18 väitöskirjaa ja ollut vastaväittäjänä 21 kertaa, mikä erityisesti heijastaa häntä kohtaan osoitettua luottamusta asiantuntijana ja opettajana neuropatologian varsin pienellä erikoisalalla.

Professori Kalimo nauttii myös laajaa kansainvälistä luottamusta. Hän on toiminut Kansainvälisen neuropatologian yhdistyksen pääsihteerinä, Skandinaavisen neuropatologiyhdistyksen puheenjohtajana, Euroopan neuropatologian yhdistyksen hallituksen jäsenenä ja Suomen patologien järjestön puheenjohtajana sekä alan arvostetuimpien tiedelehtien toimitusneuvostoissa. Professori Kalimo on toiminut myös pitkään Suomen neuropatologian erikoislääkärikoulutuksen koordinaattorina.

Maud Kuistilan palkintoa ehdottaneet kuvaavat professori Kalimoa innostavaksi, kannustavaksi ja laaja-alaiseksi tutkimustyön ohjaajaksi. Hän on luonteeltaan lämmin, helposti lähestyttävä ja ihmisenä vaatimaton. Nämä luonteenpiirteet ovat ehdotuksen tehneiden mukaan olleet suureksi avuksi mestari-kisällisuhteita luodessa.