Palkittu professori Jorma Toppari:
”Huipulle ei päästä yksin”
Fysiologian professori Jorma Topparia olisi luontevaa nimittää huippututkijaksi: Toppari on kirjoittajana yli 600 tieteellisessä artikkelissa, ja hän on yksi maailman siteeratuimmista lisääntymislääketieteen asiantuntijoista. Professori kuitenkin vierastaa ilmaisua huippututkija ja puhuu mieluummin yhdessä tekemisen tuloksellisuudesta.
Professori Jorma Toppari on kansainvälisesti tunnettu lisääntymistoksikologian ja ympäristölääketieteen asiantuntija, joka on urallaan edistänyt merkittävästi miesten lisääntymisterveyden tutkimusta. Vuodesta 2014 alkaen hänellä on ollut johtava rooli myös lasten ja nuorten diabetestutkimukseen liittyvissä DIPP- ja TEDDY-hankkeissa.
Kiistattomista akateemisista ansioistaan huolimatta Toppari ei pidä itseään huippututkijana vaan puhuu mieluummin tutkijoiden tuloksellisesta yhteistyöstä.
– On tietysti olemassa poikkeuksellisen eteviä ja menestyneitä tutkijoita, ja suon kyllä sen, että joitakin kutsutaan huipuiksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että ilman niin sanottuja huippujakin voidaan yltää huippusaavutuksiin, jos tutkimusyhteisössä on sopivasti erilaista osaamista, yhteistyö sujuu ja töitä tehdään määrätietoisesti. Harva pääsee huipulle yksin, Toppari huomauttaa.
Omasta menestyksestäänkin hän jakaa vuolaasti kiitosta ohjaajilleen, kollegoilleen ja erityisesti väitöskirjaohjattavilleen.
– Täytyy työskennellä osaavien ja erilaisilla vahvuuksilla varustettujen ihmisten kanssa, jotta menestyy. Asiat sujuvat hyvin, kun saa ohjattavakseen itseään fiksumpia väitöskirjatutkijoita, joita minulla on ollut useita, professori hymyilee.
Inspiroiva ja innostava ohjaaja
Toppari ei ainoastaan puhu yhteistyön tärkeydestä vaan on myös omalla toiminnallaan pyrkinyt luomaan yhteistyölle otollisia edellytyksiä. Tavoitteessaan hän on onnistunut siinä määrin hyvin, että yhteensä lähes 40 entistä työtoveria ja väitöskirjaohjattavaa ehdottivat Topparia tämänvuotisen Maud Kuistilan palkinnon saajaksi.
Professori Jorma Topparia kuvaillaan innostavaksi ja inspiroivaksi ohjaajaksi, jonka johdolla tutkimustyö etenee rakentavassa ja kannustavassa ilmapiirissä.
Maud Kuistilan muistosäätiölle lähetetyissä perusteluissa Topparia luonnehditaan innostavaksi ja inspiroivaksi ohjaajaksi, jonka johdolla tutkimustyö etenee rakentavassa ja kannustavassa ilmapiirissä.
– Toppari on omalla esimerkillään opettanut myös laajan yhteistyön ja toisten tutkijoiden kunnioittamisen sekä pitkäjänteisen työn merkityksen, Topparin entinen ohjattava, nykyinen biolääketieteen dosentti Helena Virtanen kertoo.
Toppari on tähän mennessä ohjannut 26 väitöskirjatutkimusta, joiden lisäksi neljä uutta on työn alla. Lisäksi hän on osallistunut useisiin väitöskirjatöiden ohjaus- ja seurantaryhmiin ja ollut vastaväittäjänä 28 väitöstilaisuudessa.
– Laaja-alaisesta tietämyksestään tunnettu Toppari on myös monipuolinen tiedeviestijä. Hän on ollut päätoimittajana, toimittajana ja toimituskunnan jäsenenä useissa lääketieteellisissä julkaisusarjoissa, minkä lisäksi hän osallistuu aktiivisesti tieteen popularisointiin, Virtanen lisää.
Kansainvälisesti tunnettu tutkija
Topparin oma tutkijan ura alkoi 1970-luvun lopulla Turun yliopiston anatomian laitokselta.
– Työnohjaajanani oli tuolloin Martti Parvinen, joka oli hyvin luova ja maailmallakin arvostettu oman tiensä kulkija. Opin häneltä valtavasti, ja hänen ohjauksessaan pääsin tekemään uraauurtavaa tutkimusta.
– Selvitimme, miten siittiö kehittyy, mikä sen kehitystä säätelee ja mitä kehityksen eri vaiheissa tapahtuu. Käytimme apunamme mikroleikkaustekniikkaa, jota muut eivät vielä osanneet. Tämän vuoksi yhteistyölle riitti kysyntää myös Suomen ulkopuolella. Matkustinkin usein maailmalle sakset ja pinsetit laukussani, Toppari naurahtaa.
Toppari kuvailee itseään ensisijaisesti määrätietoiseksi, johdonmukaiseksi ja pitkäjänteiseksi puurtajaksi.
– En ole erityisen luova, mutta olen ollut nopea oppimaan ja kyennyt soveltamaan opittuja asioita käytäntöön. Parvisen kanssa muodostimme ihanteellisen työparin: toinen ideoi ja toinen otti kopin oikeista asioista ja jalosti niitä eteenpäin.
Toppari on tutkinut pitkään myös erilaisten ympäristömyrkkyjen osuutta miesten lisääntymisterveyteen.
– Sekä miesten että naisten hedelmällisyys on kehittynyt huonoon suuntaan, ja avusteisen lisääntymisen suhteellinen määrä nousee koko ajan. Kehityksen taustalla on useita syitä, mutta yhtenä merkittävänä tekijänä ovat ihmiseen päätyvät ympäristömyrkyt – esimerkiksi niin sanotut PFAS- eli poly- ja perfluoratut alkyyliyhdisteet.
Professori muistuttaa, että ympäristömyrkkyjen aiheuttamat ongelmat ovat globaaleja.
– Niiden ratkaiseminen vaatii kansainvälistä yhteistyötä ja kansainvälistä rahoitusta.
Toppari tunnetaan myös ansioituneena diabetestutkijana. Hän on ollut mukana muun muassa kansainvälisessä TEDDY-tutkimuksessa, jossa on tuotettu valtava määrä uutta tietoa tyypin 1 diabeteksen kehittymisestä. Lisäksi hän on kuulunut kansallisen DIPP-tutkimuksen johtoryhmään vuodesta 2014 alkaen.
Sydämeltään kliinikko
Aktiivisen tutkijan uransa ohella Toppari on aina halunnut varata aikaa myös kliiniselle potilastyölle.
– Maanantai on viikon paras päivä, sillä maanantaisin pidän potilasvastaanottoa Tyksissä. Tutkimustyö on mielenkiintoista, mutta kyllä lastenlääkärin työ on edelleen lähinnä sydäntäni.
Uravalintaansa ilmeisen tyytyväinen Toppari kertoo, että lääketiede on kiinnostanut häntä niin pitkään kuin muistia riittää.
– Varhaisimmat muistoni liittyvät Helsinkiin Lastenklinikalle, jossa olin itse potilaana. Sain hyvää hoitoa ja mukavia muistoja, jotka innostivat hakeutumaan alalle. Tämä työ on jännittävää, antoisaa, haastavaa ja palkitsevaa. Lapsuuden toiveammattini ei ole koskaan tuottanut pettymystä – pidän työstäni todella paljon.
Ensi vuonna Toppari ryhtyy vetämään jälleen uutta tutkimushanketta, jolla kartutetaan lasten diabetekseen liittyvää tieteellistä tietoa.
– Käynnistämme Turussa ja Oulussa tutkimuksen, jonka tavoitteena on tunnistaa ne lapset, joille hyvin todennäköisesti kehittyy tyypin 1 diabetes. Hanke täydentää geneettiseen riskiin perustuvaa seulontaa, Toppari kertoo.
– Riskipotilaat pyritään tunnistamaan ajoissa, jotta tauti saataisiin hallintaan heti alkuvaiheessa. Toiveena on, että jossakin vaiheessa voisimme tarjota hoidon, joka estäisi taudin puhkeamisen.
Tavoite on linjassa Topparin kalenteriin kirjatun vanhan viisauden kanssa: ”Ehkäisy on parempi kuin parantaminen, koska se säästää sairastamisen vaivalta”.
Ajatuksen esitti Thomas Adams vuonna 1618, ja sanonta pätee yhä.
Teksti: Leena Hulsi
Kuvat: Niko Sieppi
Palkittu professori Hannele Yki-Järvinen:
”Tärkeintä on oppia tekemään oikeita kysymyksiä”
Professori Hannele Yki-Järvinen on uransa aikana ohjannut kymmeniä lääketieteen väitöskirjoja ja kouluttanut alalle lukuisia uusia tieteentekijöitä. Hän kannustaa tutkijoita avoimeen vuorovaikutukseen sekä itsenäiseen ajatteluun ja esittää ohjattavilleen mieluummin kysymyksiä kuin antaa valmiita vastauksia.
– Olen urani aikana kiertänyt kutsuttuna luennoitsijana yli 40 maassa ja pitänyt niissä yhteensä 400 luentoa, joten vapaa-aikaani en arvatenkaan halua viettää lentokentillä. Parhaiten rentoudun mökilläni Keski-Suomessa sekä Saariselällä hiihdellessä, Hannele Yki-Järvinen sanoo.
Kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu diabetes- ja rasvamaksatutkija, professori Hannele Yki-Järvinen vastaanotti marraskuussa 2023 ansioituneelle lääketieteen tutkijoiden kouluttajalle myönnettävän Maud Kuistilan palkinnon. Maud Kuistilan muistosäätiön hallitus valitsee palkittavan henkilön tutkijakoulutettavien tekemien kymmenien ehdotusten joukosta.
Yki-Järvinen kertoo arvostavansa nyt saamaansa palkintoa erityisesti siksi, että se muistuttaa korkeatasoisen opetuksen ja motivoituneen tutkimustiimin tärkeydestä. Tiedemaailma tarvitsee jatkuvuutta ja osaavia tutkijoita, mikä edellyttää opetuksen laatuun panostamista – tieteellisen tutkimuksen tulevaisuutta ei turvata pelkästään yliopistojen aloituspaikkoja lisäämällä.
– Tutkimusosaamisen kehittyminen on aina kahden kauppaa. Tarvitaan päteviä ja innostavia opettajia sekä lahjakkaita, motivoituneita ja vastuuntuntoisia tutkijakoulutettavia. Tämän ymmärtäminen on tärkeää, ja juuri siksi arvostan Maud Kuistilan palkintoa erityisen paljon, Yki-Järvinen sanoo.
Maailman johtaviin rasvamaksatutkijoihin lukeutuvan Yki-Järvisen tutkimustiimissä nämä edellytykset näyttävät toteutuvan erinomaisesti. Pidetty ohjaaja saa vuolaasti kiitosta innostavasta mutta vaativasta opetusotteestaan, joka on poikinut menestystä myös tutkijakoulutettaville.
– Yki-Järvinen on Helsingin yliopiston siteeratuimpia tutkijoita, ja hänet on listattu maailman parhaiden naispuolisten postdoc-tutkijoiden joukkoon. Hän on ohjannut 30 väitöskirjaa mukaan lukien omani – oikeastaan hän on kouluttanut yhden kokonaisen tutkijasukupolven, kertoo ei-alkoholiperäisen rasvamaksan patofysiologiasta väitellyt Panu Luukkonen.
– Koen itseni todella onnekkaaksi, että olen saanut työskennellä hänen ohjauksessaan, lisää Luukkonen, jonka väitöskirjan Lääkärilehti valitsi alan parhaaksi vuonna 2018.
Samaa mieltä Yki-Järvisen poikkeuksellisen innostavasta ja kannustavasta opetustyylistä on väitöskirjatutkija Sami Qadri, jolta on jo ehtinyt ilmestyä useita ansiokkaita insuliiniresistenssiin ja rasvamaksaan liittyviä julkaisuja. Luukkosen tavoin myös Qadri arvostaa Yki-Järvisen objektiivisin kriteerein arvioituja tieteellisiä ansioita sekä hänen henkilökohtaisia ominaisuuksiaan.
– Hänen älyllinen uteliaisuutensa ja positiivisuutensa on tarttuvaa. Samaan aikaan hän on hyvällä tavalla äärimmäisen kriittinen, Qadri sanoo.
Oikeanlaista kemiaa
Luukkosen ja Qadrin tavoin myös Yki-Järvinen korostaa tutkimusryhmän jäsenten keskinäisen vuorovaikutuksen merkitystä. Hän muistuttaa, että tutkimusryhmässä töitä tehdään yhdessä ja tuloksia syntyy parhaiten silloin, kun myös ryhmän henkilökemiat toimivat hyvin.
– Halu ymmärtää ihmisen fysiologiaa on yhteinen intohimomme, sanoo
Hannele Yki-Järvinen vierellään väitöskirjatutkija Sami Qadri ja nyt jo oman tutkimusryhmänsä perustanut dosentti Panu Luukkonen.
– Minulla on ollut ilo saada omaan ryhmääni ihmisiä, jotka ovat kaikin tavoin huipputyyppejä. Heillä on intohimoinen asenne tutkimustyöhön, ja he ovat jo ehtineet tuottaa runsaasti ensiluokkaista tutkimusta, Yki-Järvinen kertoo.
Ansioitunut ohjaaja sanoo vierastavansa ylhäältä alaspäin suuntautuvaa opetustapaa ja kuvailee itseään mieluummin rinnalla kulkijaksi, kyseenalaistajaksi ja kannustajaksi.
– Hyvä opettaja ohjaa oppilaitaan itsenäiseen ajatteluun, joka on tutkijalle välttämätön ominaisuus. Taustatukea pitää antaa tarvittaessa, mutta lähtökohtaisesti ihmisten pitää antaa ensin itse miettiä ja etsiä ratkaisua omien ajatusprosessiensa kautta. Ratkaisun löytäminen on palkitsevaa ja vahvistaa imua tutkimustyöhön.
Ohjattaviensa ajatusprosesseja ruokkiakseen Yki-Järvinen esittääkin mieluummin kysymyksiä kuin antaa valmiita vastauksia. Tämä on ominaisuus, jota hänen ohjattavansa arvostavat suuresti.
– Olemme kuulleet lukuisia kertoja ”Mikä on kysymys?” tai ”Entäs sitten?”. Yki-Järvinen antaa aikaa ja tilaa kysymyksille, jotka pakottavat miettimään asioita perin pohjin ja auttavat keksimään ratkaisuja. On tärkeää saada onnistumisen kokemuksia, jotta voi kokea oman tutkimustyönsä merkitykselliseksi. Ahaa-elämykset ja jonkin puuttuneen palasen löytäminen motivoivat jatkamaan tutkijan uralla, Qadri sanoo.
Yki-Järvistä pidetään myös taitavana ja aktiivisena verkostoitujana, joka jakaa mielellään ajatuksia kollegoidensa kanssa muun muassa kansainvälisissä tapahtumissa.
– Hän on tutustuttanut meitä kollegoihin ympäri maailmaa ja nostaa eri tapahtumissa esille myös opiskelijoitaan. Tämä tietysti auttaa luomaan arvokkaita suhteita muihin oman alan tutkijoihin, Quadri kertoo.
Urapolkuja tutkijoille
Yki-Järvinen on erittäin tyytyväinen omien ohjattaviensa tähänastisiin saavutuksiin ja odottaa heiltä paljon myös tulevaisuudessa. Luottavainen äänensävy kuitenkin muuttuu, kun puhe kääntyy tutkimuksen tulevaisuuden näkymiin yleisemmin.
– Byrokratia on tarpeettomasti lisääntynyt. Samalla yliopistot ja sairaalat ovat alkaneet etääntyä toisistaan, vaikka niiden keskinäinen yhteistyö on tutkimuksen kannalta äärimmäisen tärkeää, Yki-Järvinen pahoittelee.
Ongelmallisena hän pitää myös sitä, ettei tutkimus- ja potilastyötä työtä tekeville nuorille lääkäreille kyetä tarjoamaan riittävästi mahdollisuuksia uralla etenemiseen.
– Urapolut vähenivät merkittävästi, kun yliopistosairaaloista poistettiin apulais-etuliitteiset tehtävät. Väliportaiden hävittämisen vuoksi tohtoriksi väitelleillä on nyt pitkä matka professoriksi. Tämä vaikuttaa osaltaan siihen, että nuoret eivät enää hakeudu tekemään tutkimusta yhtä herkästi kuin ennen.
Lisäksi tutkimuksen ja lääkärin työn yhdistämisen pitäisi Yki-Järvisen mukaan onnistua nykyistä paremmin, sillä vaativan tutkimustyön tekeminen ei onnistu kliinisen työn ohella viikonloppuisin ja iltaisin.
– Tähän pitäisi löytää nopeasti ratkaisu. On erittäin tärkeää, että meillä on tulevaisuudessakin niitä, jotka ovat miettineet asioita pintaa syvemmältä ja joilla on kyky ja halu viedä tiedettä eteenpäin, Yki-Järvinen painottaa.
Tutkimuskohteena ihminen
Suomessa ja Yhdysvalloissa työskennelleen Yki-Järvisen oma tie tutkijaksi alkoi kiinnostuksesta biologiaan ja ihmisen fysiologiaan.
– Lääketiede vaikutti mahdollisuuksien uralta, jonka sisällä voi tehdä monia kiinnostavia asioita. Työskennellessäni amanuenssina sisätaudeilla Meilahdessa tuumasin, että täällä on kiva porukka ja ala on monipuolinen. Sitä kautta ajauduin tutkimuksen pariin. Tutkimuskohteekseni valikoitui salainen tappaja eli insuliiniresistenssi, joka on sydän- ja verisuonitautien suurin riskitekijä, kertoo Yki-Järvinen, jolle jo nuorena tutkijana myönnettiin pikku-Nobeliksi kutsuttu Anders Jahre ‑palkinto.
– Vähitellen kiinnostuin yhä enemmän siitä, mikä on maksan rooli sairastumisprosessissa. Miksi jotkut reilusti ylipainoiset sairastuvat ja jotkut toiset eivät? Erityisesti ei-alkoholiperäinen rasvamaksa on paljastunut varsin yleiseksi ongelmaksi, joka kytkeytyy useaan eri tautiin, hän lisää.
Yki-Järvinen kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että hän aikoinaan onnistui valitsemaan yleisen ongelman ja siten merkittävän tutkimuskohteen. Hän on yhä äärimmäisen kiinnostunut ihmisen fysiologiasta ja iloitsee siitä, että on tutkija-lääkärinä voinut tehdä työtä potilaiden parissa.
– Tutkimusryhmässämme on aito palo ihmisen fysiologian ymmärtämiseen. Me emme tutkia hiiriä tai soluja vaan ihmisiä, joiden kohtaaminen vaatii lääkäriltä tieteellisen osaamisen lisäksi hyviä vuorovaikutustaitoja. Hyvä kliininen tutkija osaa taitavasti perustella, miksi mitäkin tehdään. Kiitosta pitää antaa myös suomalaisille tutkimuspotilaille, jotka ovat hyvin motivoituneita osallistumaan ja sitoutumaan erilaisiin tutkimushankkeisiin.
Teksti: Leena Hulsi
Kuva: Veikko Somerpuro
Maud Kuistilan muistosäätiö palkitsi professori Heikki Krögerin
”Hyvä ohjaaja on helposti lähestyttävä”
Kirurgian sekä ortopedian ja traumatologian professori Heikki Krögerille on myönnetty Maud Kuistilan palkinto tunnustuksena ansiokkaasta ja monipuolisesta opetustyöstä. Kröger tunnetaan kannustavana ohjaajana sekä kliinisen tutkimuksen aktiivisena puolestapuhujana.
Luonnontieteet kiinnostivat Heikki Krögeriä jo lukiossa, mutta lääkäriksi hän päätyi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa työskentelevän äitinsä kokemusten innoittamana.
– Äitini kertoi usein sairaalan hyvästä ilmapiiristä ja siitä, miten mukavaa porukkaa hänen työtoverinsa patologian laitoksella olivat. Ehkäpä tällä oli osaltaan vaikutusta siihen, että kiinnostuin alasta ja pyrin opiskelemaan lääketiedettä silloiseen Kuopion yliopistoon, kertoo nykyinen Itä-Suomen yliopiston kirurgian sekä ortopedian ja traumatologian professori.
Krögerin puheesta käy ilmi, että häntä ei koskaan patistettu lääketieteen pariin – kyse oli ennen kaikkea innostuksen tarttumisesta. Innostuksen herättäminen on olennaista myös uusien tutkijasukupolvien kouluttamisessa: hyvältä ohjaajalta vaaditaan asiaosaamisen lisäksi kykyä innostaa ja kannustaa lahjakkaita nuoria tutkijanuralle.
– Ajattelenkin usein, että innostus pitää tartuttaa opiskelijoihin ja kollegoihin siten, että heistä tulee tutkimuspositiivisia, Kröger naurahtaa.
Ohjattavia useilta aloilta
Kröger on uransa aikana opettanut ja ohjannut lukuisia lääketieteen opiskelijoita, erikoistuvia lääkäreitä sekä suomalaisia ja ulkomaalaisia väitöskirjan tekijöitä. Hän on ohjannut monen eri erikoisalan väitöskirjoja, ja väitelleiden joukossa on erikoislääkäreitä ortopedialta, kirurgialta, fysiatrialta, reumatologialta, sisätaudeilta, pediatrialta, psykiatrialta ja gynegologialta.
– Laajaa joukkoa yhdistävä tekijä löytyy tuki- ja liikuntaelinsairauksista, jotka tavalla tai toisella liittyvät kaikkien ohjattavieni tekemisiin. Koulutettavia on ollut niin yliopiston puolella kuin sairaalassakin, kertoo Kröger, joka opetustyönsä ohella tekee myös tekonivelleikkauksia Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.
Kröger kuvaa itseään opettajaksi, tutkijaksi ja kliinikoksi, joka kertoo ajautuneensa omalle erikoisalalleen sattumoisin.
– Ollessani opintojeni loppumetreillä patologi Tapani Sorvari soitti minulle ja kysyi, haluaisinko lähteä mukaan professori Esko Alhavan kirurgiaan liittyvään tutkimusprojektiin. Kerroin jo ehtineeni suorittaa syventävät opintoni, jolloin hän ilmoitti, että kyse olisikin väitöstutkimuksesta. Päätin tarttua tilaisuuteen.
Ryhmän tutkimusaiheena oli luun histomorfometria, jonka avulla voidaan mitata luun histologisia tapahtumia eli selvittää, miten uudisluuta muodostuu, miten se mineralisoituu ja miten luu haurastuu. Metabolisten luusairauksien diagnostiikka perustuu tähän tekniikkaan.
– Omaksi aiheekseni tarkentui nivelreumaan liittyvän osteoporoosin tutkiminen, vuonna 1990 tohtoriksi väitellyt Kröger kertoo.
Yhdessä tekeminen yleistynyt
Krögerin tutkijanuran alkuvaiheessa tutkimustyö oli pitkälti itsenäistä ja yksinäistä puurtamista.
– Taustatukea ja apua sai kyllä pyydettäessä, mutta ero nykyisen ja silloisen ilmapiirin välillä on selvä. Nyt yhdessä tekeminen on yleistynyt ja tutkimuksen tekeminen on muuttunut yhteisöllisemmäksi. Tästä huolimatta tutkijan pitää kyetä yhä myös itsenäiseen työskentelyyn.
Kröger on pyrkinyt kehittämään itseään ohjaajana, jotta hän kykenisi antamaan tuleville tutkijasukupolville mahdollisimmat hyvät eväät. Vaikutteita hän kertoo saaneensa muun muassa ulkomailta.
– Olen ollut postdoc-tutkijana Cambridgessa ja vierailevana professorina Edinburghissa ja näistä kokemuksista olen voinut ammentaa myös omaan ohjaustyöhöni. Lisäksi olen vastaväittäjänä ja esitarkastajana päässyt tutustumaan muissa suomalaisissa yliopistoissa toimivien ohjaajien toimintatapoihin sekä kuulemaan ohjattavien kokemuksia.
Yhteensä 32 väitöskirjaa ohjanneen ja yli 20 kertaa vastaväittäjänä toimineen Krögerin mukaan opetuksen ja ohjauksen laatuun pitää panostaa, koska tulevaisuuden asiantuntijat koulutetaan nyt. Koulutus on asia, josta ei ole varaa tinkiä.
– Valtion tutkimusrahoitus klinikoilla tehtävään tutkimukseen vähenee jatkuvasti, minkä vuoksi muun muassa säätiöiden merkitys on korostunut. Rahoituksesta käydään kovaa kamppailua monien alojen kesken. Perustutkimus on luonnollisesti aina tärkeää, mutta erityisesti tässä ajassa tarvitsemme mielestäni lisää kliinistä, käytännönläheistä ja välittömästi vaikuttavaa tutkimusta.
Krögerin mukaan muun muassa Kuopiossa tehdään paljon kliinistä tutkimustyötä, jonka tulokset ovat arvokkaita niin potilaan, lääketieteen kuin yhteiskunnankin kannalta. Hyväksi esimerkiksi hän nostaa Kuopion kaatumisten ehkäisy -tutkimuksen, jossa selvitettiin ikäihmisten toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä.
– Tuloksia hyödyntämällä voimme lisätä ikääntyvien omatoimisuutta, parantaa heidän elämänlaatuaan ja säästää samalla yhteiskunnan kustannuksia – varsinkin, kun tulosten pohjalta luodaan monistettavia toimintamalleja.
– Tutkimustoimintamme ortopedian, traumatologian ja käsikirurgian klinikalla on vilkasta, mikä vaikuttaa myönteisesti koko yksikkömme toimintaan, Kröger lisää.
Koulutettavista kollegoiksi
Krögerin mukaan lahjakkaiden opiskelijoiden ohjaaminen tutkijanuralle on monin tavoin palkitsevaa.
– Ajan myötä ohjattavista kasvaa kollegoja. Osa heistä jatkaa tutkimustyötä väitöksen valmistuttua, ja he ottavat myös vastuuta uusista ohjattavista. Tämä tuottaa ohjaajalle suurta iloa, sillä menestyvä tutkimustoiminta tarvitsee jatkuvuutta.
Entä millainen on innostava ohjaaja, joka saa lahjakkaat opiskelijat jatkamaan tutkijanuralle?
– Ennen kaikkea helposti lähestyttävä, jotta häneltä uskalletaan kysyä neuvoja. Hän innostaa, kannustaa, osallistaa, antaa vastuuta ja opettaa itsenäiseen päätöksentekoon.
Krögerin mukaan tutkimus valmistuu ja tuottaa tuloksia nopeammin, kun ohjaajan ja ohjattavan vuorovaikutus on sujuvaa ja tutkimuksen perusedellytykset ovat kunnossa.
– Ohjaajan pitää olla hyvin tavoitettavissa, sillä kliinisen työnsä ohella tutkimusta tekevänkin aika voi olla kortilla. Työn etenemisen ei pidä hidastua vastaamattomien sähköpostien takia.
Professori pitää tärkeänä myös tutkijayhteisöjen rakentamista ja kansainvälisten verkostojen luomista.
– Niissä tutkijat voivat jakaa ajatuksia ja oppia toisiltaan paljon.
Krögerin mukaan ohjaajien koulutusta tarvitaan lisää. Hän kuitenkin huomauttaa, että kaikkien luonne ei välttämättä hyväksi ohjaajaksi taivu.
– Kyse on osin myös persoonallisista ominaisuuksista. Hyviä ohjaajia tarvitaan siirtämään osaamista eteenpäin. He varmistavat, että meillä on myös tulevaisuudessa riittävästi päteviä tutkijoita. Ohjaajien palkitseminen on yksi keino tehdä näkyväksi ohjaajien tekemää tärkeää työtä. Olen erittäin ylpeä saamastani Maud Kuistilan palkinnosta, joka taisi nyt mennä ensimmäistä kertaa ortopedille, Kröger sanoo.
Teksti: Leena Hulsi
Kuvat: Marko Paakkanen
